Normaali hinta €50,00
*** Hyvityskoodilla voi varata 1 paikan/ ostokerta. Pyydämme sinua tekemään tilaukset erikseen, jos sinulta löytyy koodi useammalle. Pahoittelut vaivannäöstä<3 Lahjakortilla/virikekoodilla maksaessasi syötä lahjakortin koodi sille tarkoitettuun kenttään maksuvaiheessa.
Lisää workshoppeja on tulossa: Julkaisemme aina kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin päivämäärät.
Workshopissa maalataan akryylimaaleja käyttäen avaruusaiheisen työ A3 kokoiselle tauluopohjalle. Ohjeistamme öisen tähtitaivaan, galaksien tai kuun eri vaiheiden sekä planeettoja maalaamisessa, jonka jälkeen pääset toteuttaaman oman galaktisen visiosi maalaten. Akryylimaalit ovat peittäviä ja paksuja värejä, joita voi myös ohentaa vedellä ohuiksi, kuultaviksi värikerroksiksi. Viini ei kuulu hintaan, vaan tuo oma viini. Paikan päällä on viinilasit ja pullonavaaja. Tilaisuus on K-18!
Kuivuneet maalaukset voi halutessaan ottaa mukaan heti workshopin jälkeen tai työt voi jättää kuivumaan meille. Säilytämme kuivumaan jätettyjä maalauksia kaksi viikkoa.
Meiltä löytyy paikan päältä suojatakkeja ja essuja maalaamisen ajaksi, mutta huomioithan, että maalaaminen saattaa olla sotkuista ja maalia saattaa roiskua myös vaatteille suojatakeista huolimatta.
Huomioithan, että varaus on sitova, ostettuja paikkoja ei palauteta eikä lunasteta takaisin. Jos olet estynyt osallistumaan workshoppiin, johon olet ilmoittautunut, voit luovuttaa paikkasi toiselle henkilölle. Sairastapauksen sattuessa, on mahdollisuus saada hyvityskoodi workshopin summalla.
// In our two-hour guided workshop, you’ll create your own galaxy painting on a canvas using acrylic paints. We will instruct in the use of colors, mixing them, creating composition and in the process of painting an artwork. You can bring your own wine or other beverages to enjoy during the workshop if you like.
Virike-edulla maksaminen: Varatessasi paikan workshoppiin käytä koodia: virike. Otamme vastaan Edenredin, Smartumin ja epassin virike-etuja. Maksu suoritetaan heti workshopin alussa paikan päällä workshopin hinnan mukaan.
Workshoppien ohjaajina toimii kuvataidepedagogit ja Paints and Friendsin perustajat Iisa, Lisa, Rosa ja Ulrika. Ohjaajat saattavat vaihdella workshop kohtaisesti.
Heräsikö kysymyksiä? Kurkkaa täältä FAQ!